Ozzy Osbourne avautuu elämästään Parkinsonin taudin kanssa – ”Tuntuu kuin kävelisin lyijykengillä”

30.8.2022 22:01

Terveyspuolella kovia viime vuosina kokenut Ozzy Osbourne kertoi elämästään Parkinsonin taudin ja hiljattaisen suuren niskaoperaation jälkeisten tuntemusten kanssa tuoreessa The Observerin haastattelussa.

”Sitä luulee nostavansa jalkojaan, mutta ne eivät liiku”, Ozzy kuvailee. ”Tuntuu kuin kävelisin lyijykengillä.”

Tauti on vetänyt miehen mielen matalaksi, ja sen hoitoon käytettävät lääkkeet ovat aiheuttaneet sivuoireita kuten lähimuistin heikkenemistä ja ummetusta.

”Putosin tasolle, joka oli alempana kuin halusin”, Ozzy jatkaa. ”Mikään ei tuntunut hyvältä. Ei mikään. Niinpä aloitin masennuslääkkeet ja ne toimivat ihan ok.”

Pahinta Parkinsonin taudissa on Ozzyn mukaan se, ettei tautiin ole parannusta näköpiirissä.

”Sitä oppii elämään hetkessä, koska ei voi tietää [mitä tapahtuu]”, Ozzy sanoo. ”Ei voi tietää mikä päivä herää eikä enää kykenekään nousemaan sängystä. Mutta ei tuollaista kannata miettiä.”

Niskan osalta tilanne ehti äityä pahaksikin.

”Tilanne meni niin huonoksi, että yhdessä vaiheessa ajattelin: ’Voi luoja, älä anna minun herätä huomenaamulla'”, Ozzy toteaa. ”Se oli silkkaa tuskaa.”

”Ruuvit olivat löystyneet ja ne nakersivat luuta”, Sharon Osbourne kuvailee samaisessa haastattelussa. ”Ja pirstaleet jumittuivat hänen selkärankansa alle.”

”Selkärankaan kohdistuneen paineen takia aloin kärsiä hermokivuista”, Ozzy lisää. ”En vittu ollut edes koskaan kuullut hermokivusta! Tiedätkö kun lapsena leikkii lumessa ja kädet kylmettyvät? Sitten menee sisään ja kaataa niille kuumaa vettä? Tiedätkö ne väristykset? Ja sen kivun? Se on juuri sen kaltaista.”

Ozzy sanoo kaikesta huolimatta aikovansa palata vielä tien päälle.

”Voin vakuuttaa, että annan kaikkeni päästäkseni vielä rundaamaan”, laulajalegenda vakuuttaa. ”Ette ole nähneet Ozzy Osbournen loppua, sen voin luvata. Jos minun täytyy mennä ja kuolla ensimmäisen biisin aikana, palaan siitä huolimatta takaisin seuraavana päivänä.”

Ozzyn Patient Number 9 -albumi ilmestyy 9. syyskuuta.

Lisää luettavaa