Pandoran tutkijat selvittivät: Nämä ovat kaikkien aikojen 10 pelottavinta ja ahdistavinta kappaletta

Pandora's Music Genome Project tutki muun muassa kappaleiden rakenteita, tuotantoa, äänimaailmaa ja tunnelmaa etsiessään pelottavimpia biisejä.
31.10.2019 13:06

Suoratoistopalvelu Pandoran Music Genome Projectin parissa työskentelevät tutkijat ja data-analysoijat päättivät selvittää, mitkä ovat kaikkien aikojen pelottavimmat ja ahdistavimmat kappaleet. Tutkimusta tehneet Erik Schmidt ja Steve Hogan kertovat Revolver-lehdelle tutkimuksen perustuneen tilastollisille menetelmille, joissa kone tutkii kappaleiden ääniaaltoja ja tunnistaa niistä tiettyjä piirteitä kuten tempon ja tempon. Lisäksi kone ennustaa ja tunnistaa ominaisuuksia, jotka vastaavat ja synnyttävät ihmisissä negatiivisia reaktioita ja tuntemuksia kuten ahdistusta, järkytystä, pelkoa, uhan tunnetta, jännittyneisyyttä ja hermostuneisuutta.

Tutkijat julkaisivat tulosten perusteella kymmenen pelottavimman ja eniten negatiivisia reaktioita aiheuttaneen kappaleen listan ja ykköseksi nostettiin Nine Inch Nailsin The Becoming. Toiseksi yltää Pixiesin Happening ja kolmanneksi Bauhausin Dark Entries.

”Esimerkiksi The Becomingista löydettiin paljon muun muassa vainoharhaisuutta, synkkyyttä, vihaa ja nihilistisyyttä aiheuttavia piirteitä, joita bändin epälineaarinen soittimien äänenväri ja efektien käyttö aiheuttaa. Ihmismieli on ohjelmoitu pitämään sellaisia sävyjä ahdistavina”, Schmidt toteaa.

”Lisäksi vuoroin kuiskatut ja huudetut laulut tuovat kontrastia, jotka lisäävät jännittynyttä ja epämiellyttävää tunnelmaa. Melodisesti kappaleessa käytetään eksoottiselta kuulostaa sävelasteikkoa, joka antaa kappaleelle riitasointuisen laadun”, lisää Hogan ja sanoo Nine Inch Nailsillä olleen yleisesti ottaen enemmän kappaleita asteikon kärkipäässä kuin muilla artisteilla keskimäärin.

Pandoran tutkijoiden ja tietokoneanalyysien mukaan seuraavat kymmenen kappaletta ovat kaikkien aikojen pelottavimmat ja ahdistavimmat:

1. Nine Inch Nails – The Becoming
2. Pixies – Happening
3. Bauhaus – Dark Entries
4. Joy Division – Transmission
5. Lamb of God – Contractor
6. Tool – Ænima
7. Nirvana – Heart-Shaped Box
8. Korn – Bottled Up Inside
9. A Perfect Circle – Thinking of You
10. Whitechapel – Eternal Refuge

Lisää luettavaa