Panteran järjestyksessään viides pitkäsoitto – mutta ensimmäinen ison levy-yhtiön julkaisema – Cowboys From Hell täytti viime viikolla 30 vuotta. Revolver-lehti otti asian tiimoilta yhteyttä bändin elossa oleviin jäseniin, laulaja Phil Anselmoon ja basisti Rex Browniin ja pyysi näitä muistelemaan, millaista aikaa Pantera tuolloin eli ja miten bändi vaihtoi tyyliään 80-luvun glam metalista raskaampaan, myöhemmin power grooveksi ristittyyn omaan tyyliinsä.
”Minä en koskaan halunnutkaan tehdä niitä spandex-touhuja. Se oli Dimebagin (Darrell, kitaristi) idea – minä halusin pitää camoja, panosvöitä ja sellaista. Mutta siihen aikaan kaikki pukeutuivat niin, jopa Metallica – katso vaikka heidän ekan levyn kuvia. Se oli vain sen ajan henki. Lopulta kaikki kyllästyivät siihen – me halusimme vain vetää shortsit jalkaan ja antaa palaa”, Brown toteaa yhtyeen alkuaikojen tyylistä.
”Minähän olin ollut bändissä vasta kaksi viikkoa ennen kuin äänitimme Power Metalin (Cowboys From Helliä edeltänyt albumi), joten minulle ei ollut ihan selvää, keitä me todella olemme. Mutta tein sellaisen havainnon, joka mielestäni muutti kaiken, että teimme aina todella monimutkaisia heavy metal -biisejä, jotka päättyivät aina johonkin todella killeriin riffiin. Sanoin, että jos viimeinen riffi on se timantti, miksemme aloita sillä? Siinä vaiheessa lamppu syttyi jokaisen pään päällä”, Anselmo sanoo.
Cowboys From Hell sisältääkin monia bändin suurimpia hittejä ja todellisia heviklassikoita aina levyn avaavasta nimikkokappaleesta eeppisen Cemetery Gatesin ja Domination-jyrän kautta tulevia aikoja ja levyjä enteilevään Primal Concrete Sledgeen. Anselmo myöntää, ettei levy ollut hänelle helppo pala ja erityisesti Cemetery Gates osoittautui laulullisesti varsin haastavaksi. Kappale saatiin lopulta äänitettyä tuottaja Terry Daten vedettyä hihastaan salaisen aseen, jonka tämä oli keksinyt työstäessään Soundgardenin Louder Than Love -albumia vuotta aiemmin.
”Joo se portviini! Hän sanoi, että sen avulla ääneen tulee raspia. Se auttoi jopa puhtaammissa, korkeammissa jutuissakin. Se oli kikka, johon Terry ja Chris Cornell (Soundgarden-solisti) olivat törmänneet ja Terry jakoi tämän viisauden eteenpäin minulle. Ja sehän sopi minulle, koska kyseessä oli Chris, jota parempaa ei ollut. Ei ainakaan monia.”
Miltä levy Anselmosta ja Brownista näyttää sitten näin jälkikäteen katseltuna?
”Siihen aikaan pidin niitä biisejä jo vanhoina ja mieleni oli jo seuraavassa levyssä, joten albumia oli helppo aliarvioida vaan yhtenä heavy metal -levynä muiden joukossa. Emmekä me olleet vielä asenteeltamme ihan sataprosenttisesti Pantera – tunnustelimme ja etsimme vielä tyyliämme. Mutta nyt ymmärrän, että se oli siihen aikaan hyvin maittavaa kuunneltavaa aikalaisiinsa verrattuna ja ymmärrän, miksi sitä pidetään klassikkona”, Anselmo tuumaa.
”Levy avasi meille paljon ovia ja minusta se oli mainio ponnahduslauta siihen, mitä oli vielä tulossa. Siihen aikaan välillämme oli todellista toveruutta eikä koko planeetalla ollut tiukempaa bändiä kuin me”, Brown lisää.
