Paradise Lost löysi korvaajan Waltteri Väyryselle – tässä on goottimetallin jättiläisen uusi rumpali

24.3.2023 12:02

Näin on Paradise Lost jälleen täysilukuinen. Brittiläinen synkeän metallin asiantuntijayhtye tiedottaa kiinnittäneensä uudeksi tumpalikseen herran nimeltä Guido Zima. Kaveri soitti yhtyeessä jo viime vuoden kiertueella, eli kannukset on mitä ilmeisimmin ansaittu.

”Toivotamme tervetulleeksi Guidon Paradise Lostin uudeksi rumpaliksi. Hän näytti kykynsä Euroopan-kiertueella vuoden 2022 lopussa. Guido teki niin hyvää työtä, että päätimme ottaa hänet vakituiseksi rumpaliksi, ja hän soittaa kaikilla tulevilla keikoillamme sekä työstää kanssamme uutta musiikkia ensi vuonna julkaistavalle levylle”, kitaristi Greg Mackintosh kirjoittaa tiedotteessa.

Paradise Lostin edellinen rumpali, suomalainen Waltteri Väyrynen siirtyi Opethin jäseneksi viime kesänä. Tästä kuviosta sekä Väyrysen Paradise Lost -mietteistä voi lukea enemmän alapuolella olevan linkin takaa löytyvästä haastattelusta. Zima on Paradise Lostin kuudes rumpali, kaikki muut soittajat ovat alkuperäisjäseniä.

Lisää luettavaa