Parasta juuri nyt! Wöyh-uutuus ja bluegrass-versioitua AC/DC:tä

16.3.2015 13:03

Viikottain päivittyvälle Soundin Parasta juuri nyt! -soittolistalle on ilmestynyt pari mielenkiintoista uutuutta. Veljekset Hyyrynen, eli Stam1nan Antti ja YUP:n Jussi julkaisivat tänään Wöyh!-yhtyeensä uuden singlen nimeltään Kamppailu merellä. Vuonna 2013 julkaistu debyyttialbumi Ikkilyk saa huhtikuun 17. päivä seuraajan kun kauppoihin ilmestyy Dwzyrek-nimeä kantava kakkoslevy, joka sisältää edellislevyn tapaan ”wöyhötysrokkia”.

Bluegrass-versioita vanhoista rockklassikoista esittävä Steve’n’Seagullsin debyyttialbumi Farm Machine puolestaan näkee päivänvalon toukokuun kahdeksas ja esimakua saatiin tänään, kun bändi esittää AC/DC-klassikon You Shook Me All Night Long.  Steve’n’Seagulls on kerännyt lyhyen ajan sisällä runsaasti huomiota omaperäisillä tulkinnoillaan.

Molemmat kappaleet ovat kuunneltavissa playerissa.

Parasta juuri nyt -soittarin muuta tuoreita biisejä ovat viime viikolla uutisoitu Muse-biisi Psycho sekä Yonan kiehtova Syyt-single.

Lisää luettavaa