Paul Oakenfoldin entinen avustaja syyttää dj- ja tuottajasuuruutta seksuaalisesta häirinnästä

Entinen avustaja sanoo Oakenfoldin masturboineen hänen edessään toistuvasti työsuhteen aikana.
6.6.2023 11:04

Maailman tunnetuimpiin dj:hin kuuluvan Paul Oakenfoldin, 59, entinen henkilökohtainen avustaja on nostanut Oakenfoldia vastaan syytteet seksuaalisesta häirinnästä. Lisäksi nainen sanoo Oakenfoldin, toimitusjohtaja Paul Stepanekin, joka pyörittää New Frequency Managementia sekä Stepanek Managementia sekä useiden muiden nimeltä mainitsemattomien henkilöiden rikkoneen oikeuksiaan työntekijänä. Kantaja vaatii yli 25 000 dollarin edestä korvauksia, raportoi Deadline.

24-vuotias Jane Roe -nimellä asiakirjoissa esiintyvä nainen sanoo lyhyen työsuhteensa aikana Oakenfoldin toistuvasti tyydyttäneen itseään hänen edessään ”tilanteissa, joista kantaja ei päässyt pakenemaan”. Naisen mukaan Oakenfold masturboi hänen nähden ensimmäisen kerran heti ensimmäisenä työpäivänä ja tyydyttäneen itseään hänen edessään pahimmillaan neljästi yhden päivän aikana. Syytteen mukaan itsetyydytysaktit pitenivät joka kerta ja kantaja alkoi pelätä, että Oakenfold käy pian käsiksi häneen.

Kun kantaja ilmoitti tapauksista työnantajalleen eli Stepanekin pyörittämälle manageritoimistolle, vaadittiin häntä allekirjoittamaan sopimus, jossa kiellettiin kertomasta asiasta julkisuudessa. Kun nainen ei tähän suostunut, häntä uhkailtiin potkuilla. Jane Roe sanoo taipuneensa painostuksen alla ja allekirjoitti sopimuksen, jonka jälkeen hän sai jatkaa töitä toisen asiakkaan avustajana. Roen mukaan hänen työtuntejaan kuitenkin vähennettiin ja lopulta hänet erotettiin töiden vähäiseen määrään vedoten.

Syytteessä kantaja kertoo saaneensa sen mielikuvan, että Oakenfoldilla on ollut ennen häntä useita lyhytaikaisessa pestissä olleita avustajia, joiden nainen uskoo kokeneen saman kohtalon kuin hän. Lisäksi Jane Roe väittää Stepanekin kerskuilleen vakuutuskäytännöistään, jotka suojelevat häntä mikäli häntä yritetään syyttää Oakenfoldin tekosista.

Oakenfold julkaisi Twitterissä lausunnon, jossa tämä kiistää kaikki syytökset ja sanoo ottavansa osaa kaikkiin selvityksiin puhdistaakseen nimensä. Oakenfold myös sanoo olevansa valmis nostamaan vastasyytteitä puolustaakseen mainettaan.

”Kunnioitus, koskemattomuus ja suostumus ovat minulle erittäin tärkeitä arvoja ja olen aina kohdellut muita pelkästään ammattimaisesti. On sydäntäsärkevää nähdä näitä perusteettomia syytöksiä, jotka eivät ole mitään muuta kuin laskelmoitu yritys tahrata minut ja kiristää rahaa”, Oakenfold kirjoittaa.

Kolmesti Grammy-ehdokkaana ollut dj ja tuottaja Oakenfold on valittu kahdesti vuoden dj:ksi DJ Magazinen toimesta. Hän on julkaissut yli 100 remiksiä nimekkäiden artistien kuten U2:n, Madonnan, Britney Spearsin, Rolling Stonesin ja Michael Jacksonin kappaleista. Oakenfold on myös ensimmäinen Glastonburyn jättifestivaalien päälavalla esiintynyt dj.

Päivitys 7.6.2023 kello 8.51: Lisätty Oakenfoldin kommentti ja upotus twiittiin.

Lisää luettavaa