Pentti ”Whitey” Glan on kuollut – Suomalaisrumpali soitti urallaan muun muassa Alice Cooperin ja Lou Reedin yhtyeissä

R.I.P. Pentti Glan 8.7.1946 – 7.11.2017
8.11.2017 10:09

Suomessa syntynyt, sittemmin Kanadan Torontoon muuttanut sessiorumpali Pentti ”Whitey” Glan on kuollut, uutisoi Simcoe.com. 71-vuotiaan Glanin menehtymisen on vahvistanut tämän Facebook-sivujen ylläpitäjä Kenny Webber, joka kertoi lokakuun lopussa lääkärien diagnosoineen rumpalin sairastavan keuhkosyöpää. Glan oli käynyt aiemmin elokuussa hoidettavana keuhkokuumeen vuoksi.

Pentti Glan perusti vuonna 1965 The Rogues -yhtyeen, joka muutti myöhemmin nimensä Mandalaksi ja nousi Loveitis-kappaleellaan Kanadassa Top 10 -listalle 1968. Myöhemmin hän liittyi Bush-yhtyeeseen, joka lämmitteli Steppenwolfia ja Three Dog Nightia 70-luvun alussa, päätyen sitä kautta rumpaloimaan Steppenwolf-nokkamies John Kayn Forgotten Songs And Unsung Heroes (1972) ja My Sportin’ Life (1973) soololevyille.

Glan päätyi mukaan Lou Reedin taustayhtyeeseen tämän New Yorkissa 1973 soittamaan konserttiin, jonka taltiointi julkaistiin Lou Reed Live -levynä kaksi vuotta myöhemmin. Glan oli tässä välissä mukana myös Reedin Sally Can’t Dance -levyllä. Tämän jälkeen Pentti Glan siirtyi muun Reedin taustayhtyeen mukana Alice Cooperin keikkakokoonpanoksi ja tämän soittoa kuullaan myös Welcome To My Nightmare -albumilla.

Lisää luettavaa