Perjantaibiisi: Riitaoja – Tarjolla totuus

8.8.2014 10:56

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan perjantaisin esille yksi ajankohtainen, pääsääntöisesti kotimainen kappale. Tänään valokeilaan pääsee Flow-festareilla perjantaina kello 18 esiintyvä Riitaoja uunituoreen biisi- ja videojulkistuksen kera. Kappale on nimeltään Tarjolla totuus.

Laura Sippolan, Alf Forsmanin, Antti Hämäläisen, Arttu Tolosen ja Arimatti Jutilan muodostama Riitaoja kuvailee itseään merkilliseksi yhdistelmäksi kaupunkia ja metsäläisyyttä.

− Musiikissa kuuluvat ainakin Teksas, Savo, Afrikka ja Helsinki. Riitaoja on raitiovaunu keskellä suota. Se ei touhota.

Tarjolla totuus on äänitetty helteisessä heinäkuussa 2014 bändin treenikämpällä Helsingin Herttoniemessä. Sävellyksen on tehnyt Arimatti Jutila, sanat on kirjoittanut Antti Hämäläinen ja sovituksesta vastaa koko yhtye.

Musiikkivideon työstivät kokoonpanossa bassoa soittavan Tolosen idean pohjalta Tolonen itse ja banjoa Riitaojassa soittava Hämäläinen.

Riitaoja esiintyy Flow-festivaaleilla MixRadio Music Hallissa eli Tiivistämössä tänään perjantaina kello 18.

Lisää luettavaa