Perjantaibiisi: Tundramatiks feat. Yona – Kaipaan

7.3.2014 08:52

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan perjantain ja ovella kolkuttelevan viikonlopun kunniaksi esille yksi kotimainen uutuuskappale. Tällä kertaa yksinoikeudella ensisoittonsa saa Tundramatiksin uunituore single, jolla vierailee hiljattain tangolevyn julkaissut Yona.

Tundramatiks julkaisi tänään uuden singlen nimeltä Kaipaan. Laulaja Janne Masalin tulkitsee kappaleen yhdessä Yonan kanssa. Duetosta on tehty myös video, jonka löytyy artikkelin lopusta.

Kaipaan on toinen singlelohkaisu Tundramatiksin 14. maaliskuuta julkaistavalta Ajo-albumilta. Laulu kertoo pienen tarinan isosta aiheesta.

− Mies ja nainen ovat sopineet tapaamisen, jota kumpikin jännittää ja josta kumpikin haaveilee. Kumpikin on yksinäinen, kaipaa toista ja ikävä on sietämätöntä. Siitä huolimatta he eivät pysty kohtaamaan toisiaan, Masalin sanoo.

− Pahinta, mitä yksinäinen voi tehdä itselleen, on jäädä yksin. Pahinta, mitä yksinäinen voi tehdä toiselle yksinäiselle, on jättää hänet yksin.

Videon ohjaaja Pinja Valja ja Tundramatiks-solisti Janne Masalin hahmottelivat toisistaan tietämättä samaa ideaa. Yona kertoi vuorostaan oman ideansa, joka oli pitkälti sama. Kun vielä paljastui, että Masalinin aisapari Ilkka Tolonen oli muista tietämättä miettinyt samaa ideaa, todettiin suunnitelma Tundramatiks-leirissä käyttökelpoiseksi.

Ajo on Tundramatiksin kolmas pitkäsoitto. Edellinen levy Roinan rodeo julkaistiin tammikuussa 2012.

Yhtye keikkailee keväällä ympäri Suomea:

20.3. Tavastia, Helsinki

21.3. Ravintola Rentukka, Jyväskylä

4.4. Telakka, Tampere

10.4. Kerubi, Joensuu

12.4. Nuclear Nightclub, Oulu

19.4. Bar 15, Seinäjoki

25.4. Korjaamo, Helsinki

Perjantaibiisi: Tundramatiks feat. Yona – Kaipaan

Lisää luettavaa