Phil Collins on palannut! – 80-lukua hallinnut legenda avasi paluukiertueensa väkevästi tukulla kappaleharvinaisuuksia

3.6.2017 16:38

Selvää jälkeä musiikkilistoilla ja MTV:llä kultaisina 80-luvun kultaisina vuosina tehnyt entinen Genesis-rumpali/laulaja Phil Collins polkaisi kauan odotetun paluukiertueensa käyntiin Liverpoolin Echo Arenasta eilen illalla. Alunperin vuonna 2002 eläköitynyt artistilegenda esitti ensimmäisen täyden konserttinsa kuuteen vuoteen viime vuonna. Nyt alkanut kiertue onkin ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 2005.

Not Dead Yet -muistelmiaan kiertueella promotoivan Collinsin yhtyeeseen kuuluu muun muassa herran pitkäaikainen kitaristi Daryl Stuermer sekä poikansa Nick Collins rummuissa.

Eiliseen settilistaan sisältyi kaikkiaan kaksi Genesis-hittiä (Invisible Touch ja Follow You Follow Me, jonka Collins esitti ensimmäistä kertaa omassa soolokonsertissaan), sekä kappaleita, joita hän ei ole esittänyt sitten 90-luvun (Only You Know And I Know, I Don’t Care Anymore) sekä tukku livedebyyttejä (Wake Up Call, Vera Lynn -cover If You Love). Myös Sussudio ja Dance in the Light kuultiin konsertissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005.

Voit katsoa videoita keikan kulusta alta.

Lisää luettavaa