Pian tärähtää! Korpiklaani julkaisee festarikeikkansa vuodelta 2014 vapaaseen katseluun

20.6.2020 18:18

Uuden studioalbuminsa nauhoitukset äskettäin viimeistellyt folk metal -poppoo Korpiklaani on julkaisemassa Masters of Rock -keikan vuodelta 2014 kokonaisuudessaan YouTubessa. Show starttaa kello 19:00 Suomen aikaa.

”Viimeinkin saamme Live at Masters of Rock -dvd:n kaikkien ulottuville”, yhtye kirjoittaa. ”Kyseessä on livekeikkojen ja -striimien sarjan avaus. Aloitamme vuoden 2014 keikalla, joka on peruja Manala-kiertueen ajoilta. Sami oli vaikuttanut bändissä vähän päälle vuoden ja Tuomas näytti vielä nuorelta mieheltä! Masters of Rock lukeutuu lempifestivaaleihimme. Yleisö on mahtavaa ja näet sen kasvoiltamme. Promoottori ja hänen tiiminsä ovat ansainneet erityismaininnan paitsi meistä huolehtimisesta myös ensimmäisen dvd-julkaisumme mahdollistamisesta. Pienenä knoppina manittakoon, että Jonne miksasi molemmat keikat kotistudiossaan. Vuoden 2016 keikka on luvassa heinäkuun 18. päivä!”

Alla keikan traileri.

Itse estiyksen kimppuun pääset tästä:

Lisää luettavaa