Parhaillaan Amerikan-kiertueella olevan australialaisen pop punk -yhtye Trophy Eyesin huhtikuun lopussa vetämä keikka Buffalossa päättyi surullisella tavalla, kun yhtyeen keulahahmo John Floreani stagedaivasi lavalta yleisön joukkoon. Ikävä kyllä 24-vuotias fani Bird Piché jäi laulajan alle sillä seurauksella, että tämä jouduttiin kiidättämään kiireellisesti sairaalaan leikkauspöydälle. Piché oli nimittäin saanut vakavia vaurioita selkärankaansa.
”Traagisen onnettomuuden vuoksi fanimme loukkaantui Buffalon-keikalla 30. huhtikuuta. Päätimme heti lopettaa keikan ja John lähti fanin ja tämän perheen mukana sairaalaan. Kunnioituksesta hänen perhettään kohtaan emme ole puhuneet tästä julkisesti aiemmin, mutta nyt perheen siunauksella voimme kertoa asiasta ja sanoa, miten sydämemme ovat särkyneet. Ystävämme Bird toipuu, mutta matka tulee olemaan pitkä”, yhtye kertoo X:ssä (entisessä Twitterissä) jakamassaan tiedotteessa ja kertoo samalla Pichétä varten pystytetystä joukkorahoituskampanjasta.
”Tapaus on ravisuttanut meitä kaikkia syvästi ja haluamme auttaa Birdiä selviämään tästä vaikeasta ajasta. Pyydämme teitä pitämään Birdin ajatuksissanne. Tulemme pitämään häneen tiiviisti yhteyttä ja kerromme lisää uutisia, kun sellaisia on kerrottavana.”
Eräs yleisön edustaja onnistui taltioimaan välikohtauksen videolle ja pätkä on jaettu muun muassa Redditiin. Redditissä jaetulla videolla näkyy, miten Floreani hyppää lavalta yleisöön ja jää hetkeksi surfaamaan yleisön päälle.
https://t.co/mzqqCkgidR pic.twitter.com/vY9OPl6CcJ
— Trophy Eyes (@trophyeyesmusic) May 3, 2024