Popsensaatio Billie Eilishilla on faneja myös black metal -piireissä – ”Todella rohkeaa musiikkia”

Emperor-nokkamies Ihsahn pitää Eilishin rohkeudesta ja taiteellisuudesta.
9.3.2020 10:13

Billie Eilish on kiistämättä tämän hetken kuumin ja puhutuin popsensaatio. 18-vuotiaan Eilishin viime vuonna julkaistu debyyttialbumi When We All Fall Asleep, Where Do We Go? otettiin niin kriitikoiden kuin yleisön keskuudessa vastaan avosylin ja ylisanojen saattelemana ja sen avulla Eilish putsasi myös pöydän alkuvuoden Grammy-gaalassa.

Eilishin ja tämän tuottajaveli Finneas O’Connellin minimalistinen soundi ja lähestymistapa kiehtoo myös yli genrerajojen. Esimerkiksi legendaarisen black metal -yhtye Emperorin nokkamies Ihsahn sanoo Ultimate Guitarin haastattelussa kuunnelleensa viime aikoina todella paljon Eilishia ja ylistää kaksikon tuoretta ja kokeilunhaluista tyyliä.

”Se on todella rohkeaa musiikkia. Kun katsoo popartisteja laajemmin… Mielestäni jopa äärimetalliskenessä on paljon bändejä, jotka miettivät aivan liikaa sitä, mikä on oikea tapa tehdä asioita. Ja nyt puhutaan genrestä, jonka synnyttivät sellaiset ihmiset, joita ei kiinnostanut paskan vertaa, mitä ihmiset ajattelevat – he enemmänkin tekivät juuri niin kuin ei olisi saanut tehdä”, Ihsahn nauraa.

”Minun filosofiani on se, että todellinen inspiraatio kumpuaa sieltä, missä ei ole rahaa ja mainetta vaan ihmiset tekevät juttuaan itsensä ja oman nautinnon vuoksi. Joskus siitä syntyy jotain niin ainutlaatuista, että siitä tuleekin myös kaupallinen menestys vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Ja sitten ovat ne huiput kuten Kanye West, The Beatles tai Pink Floyd, joilla on niin paljon rahaa ja resursseja, että he voivat tehdä mitä ikinä haluavat ja he tekevät taidelevyjä ja todella kokeellisia juttuja – ihan vain siksi, koska he voivat.”

”Kun ihmiset tekevät musiikkia mainee ja mammonan sijaan musiikin itsensä vuoksi, silloin syntyy jotain nerokasta ja tuoretta. Ne tyypit, jotka kiillottavat juttuaan ja yrittävät mahduttaa sitä siihen ja siihen kategoriaan ja kenties tekevät sen vuoksi kompromisseja, jotta musiikki istuisi jonkun muun tarpeisiin – ne tyypit tekevät tylsää ja haljua musiikkia, joka ei tarjoa mitään uutta.”

Lisää luettavaa