Princen kotikaupunki kunnioitti edesmennyttä muusikkosuuruutta kunniatohtorin arvonimellä

Tittelin myöntämisestä oli päätetty jo ennen Princen kuolemaa.
27.9.2018 11:04

Minnesotan yliopisto on myöntänyt Princelle postuumisti kunniatohtorin arvonimen musiikin ja kotikaupunkinsa hyväksi tekemänsä työn ansiosta. Asiasta uutisoi Billboard. Kunniatohtorin arvonimi oli päätetty myöntää Princelle jo ennen tämän menehtymistä.

Yliopiston korkein kunnianimitys myönnettiin Princelle keskiviikkona 26. syyskuuta pidetyssä seremoniassa. Tittelin vastaanotti Princen sisko Tyka Nelson. Seremoniassa nähtiin lisäksi vierailevia artisteja, jotka tulkitsivat edesmenneen musiikkineron kappaleita.

Prince Rogers Nelson menehtyi kotonaan Paisley Parkissa 21. huhtikuuta 2016. Kuolinsyyksi vahvistui myöhemmin fentanyylin tahaton yliannostus.

Lisää luettavaa