1970-luvun puolivälistä saakka Saksan tunnetuimpiin ja omaperäisimpiin artisteihin lukeutunut Nina Hagen tuo ”Unplugged & Band” –kiertueensa Helsingin Kulttuuritalolle tiistaina 26. huhtikuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 30. marraskuuta Lippupalvelussa.
Musiikkiuransa 70-luvun Itä-Saksassa aloittanut, mutta valtion Länsi-Saksan puolelle karkoittama Hagen innostui Sex Pistolsista ja The Clashista vieraillessaan Lontoossa ja löysi ilmaisulleen musiikillisen lähtökohdan. Hagen on lisännyt pitkän uransa aikana punkin perustuksiin monenlaisia uuden aallon kokeiluja aina glam- ja taiderockiin saakka. Hänen tuorein albuminsa on vuoden 2011 Volksbeat.

Nina Hagen (GER)
“Nina Hagen Unplugged & Band”
Ti 26.4.2016
Kulttuuritalo, Helsinki
Liput myyntiin ma 30.11.2015 klo 9
Alkaen 54,50 / 59,50 euroa Lippupalvelusta
Opiskelijaliput alkaen 39,50 euroa