Queen-kitaristi julkaisi remasteroidun version Freddie Mercuryn muistokonsertissa debytoineesta klassikostaan

1.8.2021 21:48

Queen-kitaristi Brian May on jakanut uudelleenmasteroidun version Too Much Love Will Kill You -kappaleesta. Biisi on mukana Mayn uudelleenmasteroidulla Back To The Light -albumilla, jonka on määrä ilmestyä elokuun 4. päivä.

Vuonna 1992 singlenä julkaistu kappale debytoi Freddie Mercuryn muistokonsertissa. Kappaleen historia juonsi kuitenkin vuosiin 1986-87 ja Mayn lisäksi sen teossa olivat mukana Elizabeth Lamers ja Frank Musker.

”Too Much Love Will Kill You on iso ja pitkä tarina, ja versio joka löytyy Back to the Lightilta on se alkuperäinen”, May kommentoi. ”Sillä on alkuperäiset kosketinsoitinosuudet, jotka soitin kappaletta tehdessämme.”

Too Much Love Will Kill You julkaistiin myös Queenin vuoden 1995 Made In Heaven -albumilla. Kyseinen versio poiki Maylle Ivor Novello -palkinnon parhaasta kappaleesta niin sanoitusten kuin musiikinkin puolesta.

Lisää luettavaa