Ahkerasti Suomessa vieraileva ruotsalainen glam metal/sleaze rock -yhtye Crashdïet saapuu syksyllä kolmelle klubikeikalle Tampereelle, Turkuun sekä Helsinkiin. Kaikkina iltoina lauteiden lämmittelemisestä vastaa helsinkiläinen The Vantages.
Yhtyeet konsertoivat yhdessä Tampereen Klubilla 14. syyskuuta, Turun Teatrossa 15. syyskuuta ja vielä Helsingin On the Rocksissa 16. syyskuuta. Liput ovat nyt myynnissä keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.
Viime vuonna uusimman Automaton-albuminsa julkaissut Crashdïet nähdään Suomessa myös alkukesästä osana Hyvinkään Rockfestin ohjelmistoa. Crashdïet esiintyy Rockfestissä perjantaina 9. kesäkuuta. Samana päivänä esiintyvät lisäksi muun muassa Def Leppard, Mötley Crüe, Stratovarius, The 69 Eyes, Von Hertzen Brothers ja Testament.