Rammstein julkaisi virallisen kommentin liittyen sosiaalisessa mediassa levinneisiin painaviin syytöksiin

Yhtye kiistää jyrkästi väitteet, että bändin yksityisjuhlissa olisi terästetty juomia huumausaineilla.
29.5.2023 14:25

Viime viikonloppuna sosiaalisessa mediassa levisi juuri Suomessa vieraillutta Rammstein-yhtyettä kohtaan esitettyjä painavia syytöksiä, että bändin Vilnan-keikan yhteydessä järjestämiin yksityisjuhliin osallistuneen naisen juomia olisi terästetty huumausaineilla. Väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita, mutta se on herättänyt runsaasti keskustelua muun muassa Instagramissa ja Jodelissa.

Tähän asti tapauksesta ja sen ympärillä nousseesta kohusta hiljaa ollut yhtye on nyt julkaissut virallisella Twitter-tilillään lyhyen lausunnon asiaan liittyen. Lausunnossa tyrmätään kaikki esitetyt väitteet yksiselitteisesti.

”Mitä tulee internetissä leviäviin Vilnaan liittyviin syytöksiin, voimme sulkea pois sen, että mitään väitettyä olisi tapahtunut meidän tilaisuudessamme. Emme ole tietoisia, että asiasta olisi vireillä mitään virallisia tutkimuksia”, yhtyeen twiitissä todetaan.

Aiheesta on uutisoinut aiemmin muun muassa Yle.

Lisää luettavaa