Rasmus-nokkamiehen vähemmän tunnettu intohimo saa oman tv-ohjelman – Lauri Ylönen suunnittelee taloja

Varo vaan, Remontti-Reiska
8.6.2016 12:35

Suuri yleisö tuntee Lauri Ylösen The Rasmus -yhtyeen laulajana. Ylösellä on kuitenkin melko yllättävä harrastus, josta harva tietää: arkkitehtuuri ja rakentaminen.

Nyt Ylönen saa MTV:lle oman ohjelman, jossa hän pääsee toteuttamaan tätä puolta itsessään oikein kunnolla. Kymmenosaisessa Laurin talot -sarjassa hän suunnittelee ja toteuttaa neljä taloa.

-Talojen piirtely on mulle tapa rentoutua musahommien lomassa. Kiinnostus arkkitehtuuriin heräsi varsinaisesti 2003 kun rakennutin ensimmäisen oman taloni Helsinkiin, Ylönen kertoo MTV:n tiedotteessa.

– Karhusaaren kotiani piirsin yhdessä arkkitehdin kanssa yhteensä neljä vuotta. Se vahvisti mun uskoa itseeni suunnittelijana.

Ylönen suunnittelee perheelleen kakkoskodin sekä talot Elastiselle, Duudsonien Jarppi Leppälälle ja urheilumies Aleksi Valavuorelle. Parhaillaan kuvattavaa sarjaa pääsee vastaanottimista seuraamaan vuonna 2017.

Lisää luettavaa