Red Hot Chili Peppers -keulakuva kertoo, mikä sai kitaristi John Fruscianten lähtemään yhtyeestä vuosikymmenen ajaksi

31.3.2022 21:23

Red Hot Chili Peppersin solisti Anthony Kiedis kommentoi yhtyeen ja John Fruscianten on/off-suhdetta tuoreessa haastattelussaan.

Orkesterin remmiin jälleen palannut Frusciante lähti lätkimään orkesterin vahvuudesta viimeksi vuonna 2009.

Apple Musicin Zane Lowen haastattelussa Chili Peppersin 1. huhtikuuta julkaistavaa Unlimited Love -albumia promotoinut Kiedis aloitti aiheen puntaroinnin viittaamalla Fruscianten ensimmäiseen, vuodet 1988-1992 kattaneen ajanjakson päättymiseen.

”Olimme kaikki tuossa vaiheessa melko hölmöjä”, Kiedis myöntää. ”Puhuimme siitä aiemmin. Minä halusin toimia omalla tavallani ja hän omallaan. Ja hän saattoi olla kehittyneempi joissain asioissa ja vähemmän toisissa, mutta hän katosi ja me vain jotenkin selvisimme ja kävimme läpi mielenkiintoisen ajanjakson Dave Navarron kanssa, ja John meni itsekseen niin pitkälle kuin pääsi. Ja sitten jostain kuului kuin aaveen kuiskaamana, ’Hei, en ole vielä täysin mennyttä.’ ’Okei, tehdään tämä.'”

”Sitten tuli Californication, By the Way, Stadium Arcadium ja hän teki holistisen päätöksen”, Kiedis jatkaa. ”Hän tuumi, ’Tämä ei ole minua varten. Se on liikaa. Liikaa huomiota, matkustamista ja kaaosta. Liikaa… kaikkea. Joten hän lähti.”

”Luulen hänen tarvinneen kunnolliset 12 vuotta sen kaiken prosessoimiseen, ja hän oli valmis tekemään sen kaikessa rauhassa”, Kiedis lisää. ”Esimerkiksi, keitä nämä ihmiset ovat? Mitä he merkitsevät minulle? Mitä olemme tehneet yhdessä? Millaista elämää haluan elää? Todella fiksua. Ja luullakseni hän oivalsi, että olipa tilanne kuinka vaikea tahansa, se on vain elämää ja eri mahdollisuuksia, ja vain bändissä olemista. ’Ehkä voisin löytää paremman tavan jatkaa tätä.'”

Lisää luettavaa