Rob Halford kertoo Parkinsonia sairastavan Glenn Tiptonin kuulumisia – ”Hän on uskomaton, vahva ihminen”

15.12.2020 21:32

Judas Priest -solisti Rob Halford ylistää Parkinsonin tautia sairastavan kitaristi Glenn Tiptonin taistelutahtoa ja henkistä vahvuutta vakavan sairauden edessä.

Tiptonin diagnosoitiin sairastavan muun muassa vapinaa, liikkumisen hidastumista ja lihasjäykkyyttä aiheuttavaa Parkinsonin tautia yli kuusi vuotta sitten. Vuonna 2018 kitaristi ilmoitti jättäytyvänsä sivuun aktiivisesta keikkailuista. Hänen tilallaan Priestin riveissä on soittanut Firepower-albumin tuottanut Andy Sneap. Tipton vierailee toisinaan yhtyeen keikoilla encore-osioissa.

Halford kertoo Tiptonin terveydentilasta Brutal Planet Magazinen tuoreessa haastattelussa seuraavaa:

”Hän voi hyvin. Hän on sankari. Käsittelemme häntä Firepowerin No Surrender -kappaleella. Hän on uskomaton, vahva ihminen, joka viestittää, että vaikka sairastaisit Parkinsonia, voit silti elää elämääsi. Se on ollut hänelle muusikkona haasteellista, mutta hän ei anna sen lannistaa itseään. Hän on voinut käyttää tiettyjä tekniikoita, joiden avulla hän voi edelleen soittaa kitaraa, ja se on hienoa. Hän on edelleen aktiivinen Judas Priestin jäsen. Hän näyttää ja kuulostaa hyvältä.”

”Juttelen itse asiassa hänen kanssaan myöhemmin tällä viikolla — pidämme vuoden lopun summaavan jutustelutuokiomme”, Halford jatkaa. ”En malta odottaa, että näen hänet ensi vuonna, sillä Priest palaa tien päälle. En tiedä pääseekö Glenn keikoille. Toivottavasti, mutta se on täysin hänestä itsestään kiinni. Hän oli mukana joillakin Firepower-kiertueen keikoilla, ja Priestin fanit sekoavat täysin kun hän astelee lavalle. Hän on niin rakastettu henkilö monella eri tavalla.”

”Mutta kyllä, hän voi hyvin. Enkä malta odottaa näkeväni häntä ensi vuoden alkupuolella kun palaan Isoon-Britanniaan”, Halford päättää.

Tipton täytti lokakuussa 73 vuotta.

Lisää luettavaa