Rock and Roll Hall of Fame antaa tunnustusta bändien lisäksi nyt myös ikonisille biiseille – Tässä ”rock ’n’ roll jukeboksin” ensimmäiset kuusi singleä

Steppenwolf vuonna 1971.
Wikimedia Commons

Jukeboksiin valitaan kappaleita, jotka ovat vaikuttaneet ja muokanneet genreä suuresti.

Viime viikonloppuna järjestettiin vuotuinen Rock and Roll Hall of Fame -gaala, jossa jaettiin tunnustuksia rock-kentän merkittäville ja suurille tekijöille. Kunniagalleriaan nimettiin tänä vuonna uusina tulokkaina Bon Jovi, The Cars, Dire Straits, The Moody Blues, Nina Simone sekä Sister Rosetta Tharpe.

33. kertaa järjestettävissä juhlallisuuksissa lanseerattiin myös uusi Singles-kategoria, johon nimetään ikonisia ja rockmaailmaa mullistaneita sinkkujulkaisuja. Ensimmäiset valinnat esitellyt ”Little Steven” Van Zandt kertoi puheessaan kappaleiden olevan sellaisilta artisteilta, jotka eivät (vielä toistaiseksi) ole nimetty mukaan kunniagalleriaan.

”Me kaikki tiedämme, että yksikin kappale, yksikin äänite voi muuttaa musiikin historiaa. Kolmessa minuutissa olemme yhtäkkiä kulkemassa kohti uutta suuntausta, liikettä, tyyliä, kokemusta. Ne kolme minuuttia voivat johtaa henkilökohtaiseen valaistumiseen ja ymmärrykseen, joka muuttaa koko elämän”, Van Zandt runoili puheessaan.

Ensimmäiset ”rock ’n’ roll jukeboksiin” mukaan nimetyt kappaleet ovat Rocket 88 (Jackie Brenston & his Delta Cats, 1951), Rumble (Link Wray & his Ray Men’s, 1958), The Twist (Chubby Checker, 1960), Louie Louie (The Kingsmen, 1963), A Whiter Shade Of Pale (Procol Harum, 1967) sekä Born to Be Wild (Steppenwolf, 1968).