Niinhän siinä kävi, että Bon Jovin, The Carsin, Dire Straitsin, The Moody Bluesin, Nina Simonen ja Sister Rosetta Tharpen nimet lisättiin eilen illalla Rock and Roll Hall of Famen kunnianarvosiiin kirjoihin. Billboard raportoi reilun nelituntisen tilaisuuden sujuneen oikeinkin mukavasti ja nimitysten lisäksi illan aikana muistettiin myös edesmenneitä konkareita. Kunnianosoituksista puhuttaessa The Killers avasi illan Tom Pettyn American Girl -coverilla, johon oli ujutettu myös tyylikkäästi pätkä Free Fallingia, kun taas myöhemmin illalla Heartin Ann Wilson ja Alice in Chains -kitaristi Jerry Cantrell esittivät oman versionsa Soundgardenin Black Hole Sunista Chris Cornellin kunniaksi.
Radiopersoona Howard Stern esitteli gaalan etukäteen suurimman mediahuomion keskipisteessä paistatelleen Bon Jovin puheella, jossa mies muun muassa kertoi yhtyeen myyneen enemmän levyjä, kuin mitä paiserutto, Amerikan sisällissota ja atomipommit ovat vaatineet kuolonuhreja ja johdatti yleisön reippaaseen Wanted Dead or Alive -yhteislauluunkin. Tätä seurasi illan odotetuin yhteenpaluu, kun kitaristi Richie Sambora ja alkuperäisbasisti Alec John Such lyöttäytyivät Jon Bon Jovin rinnalle ja poppoo esitti You Give Love a Bad Namen, It’s My Lifen, When We Were Usin ja Livin’ on a Prayerin.
Illan toinen suuri reunion jäi, vähemmän yllättäen toteutumatta, sillä Dire Straits -dynamo Mark Knopfler ei osallistunut juhlallisuuksiin lainkaan. Yhtyeen perustajajäseniin lukeutunut basisti John Illsley kommentoikin poisjääntiä heti puheensa alussa. ”Voin vakuuttaa, että tämä on henkilökohtaista”, mies totesi. ”Se on henkilökohtaista, joten jätetään se siihen. Tulee ymmärtää, että kyse on enemmän joukosta ihmisiä kuin yhdestä tietystä ihmisestä. Se on kollektiivi, veljeskunta ja se tulee tehdä tänä iltana selväksi.”
Uutena lisäyksenä Rock and Roll Hall of Fameen esiteltiin kappaleille omistettu Rock and Roll Hall of Fame Singles -kategoria. Tämän osion ensimmäiset nimitykset olivat Jackie Breston and his Delta Catsin Rocket 88 (1951), Link Wray and his Ray Menin Rumble (1958), The Kingsmenin Louie Louie (1963), Procol Harumin A Whiter Shade of Pale (1967) sekä Steppenwolfin Born to Be Wild (1968).
