The Rolling Stones -kitaristin keuhkoissa havaittiin vioittuma – toipumisennuste hyvä

Billboard-lehti uutisoi Ronnie Woodin joutuneen operoitavaksi lääkärien havaittua The Rolling Stones -kitaristin keuhkoissa affision eli vioittuman.

Kitaristin edustajan mukaan mistään vakavasta ei kuitenkaan ole kyse ja lääkärit ovat poistaneet vian onnistuneessa operaatiossa. 69-vuotiaan Woodin odotetaan toipuvan operaatiosta täysin, eikä tämä vaikuta yhtyeen tulevaan Euroopan-kiertueeseen.

Rollarit lähtevät syyskuussa 13 keikkaa käsittävälle No Filter -kiertueelle. Rundi alkaa Hampurista ja päättyy lokakuun lopussa kahteen Pariisin-keikkaan. Suomeen kiertue ei ulotu, mutta käy muun muassa Tanskassa ja Ruotsissa.