Rough Grind sivaltaa selkärangattomia kiipijöitä päin näköä – Rockryhmä julkaisi singlen esikoislevyltään

Snakes And Ladders -kappaleesta alkoi yhtyeen nykyisen kokoonpanon tarina.
29.1.2020 09:46

Kotimainen rouheaa rockia louhiva Rough Grind julkaisee kolmen ep-levynsä jatkoksi debyyttipitkäsoittonsa. Pieces Of Resistance julkaistaan Inverse Recordsin kautta 4. maaliskuuta ja esimakua siitä on nyt tarjolla Snakes And Ladders -singlen sekä kappaleeseen tehdyn videon muodossa.

”Tuo biisi oli loppujen lopuksi aika luonteva lohkaisu sinkuksi, sillä siitä oikeastaan alkoi tämän nykyisen kokoonpanomme tarina”, kertoo laulaja-basisti Sami.

Yhtyeen kokoonpano koki muutoksia edellisen, ulkomailla asti hyvin radiosoittoa saaneen Trouble Or Nothing -ep:n (2018) jälkeen Samin palatessa kitaran varresta juurilleen basson pariin. Samalla toiseksi kitaristiksi pestattiin uusi kasvo Arg. Kitaristi Ville ja rumpali Killi jatkavat tutuilla tonteillaan.

”Kyllähän tuo muutos on tuonut aivan uudenlaista energiaa koko pumppuun. Uskomme, että se välittyy tulevalta levyltäkin. Arg ja Ville tuovat kitaroinnillaan biiseihimme loistavia rock-elementtejä, jotka täydentävät erinomaisesti Killin ja meikäläisen metallisempaa meuhkaamista. Ja minä olen löytänyt jälleen sisäisen basistini muutaman vuoden jälkeen – siis ihan positiivisessa mielessä!” Sami nauraa

Pieces Of Resistancen seuraava singlelohkaisu The Die Is Cast julkaistaan 19. helmikuuta.

Lisää luettavaa