Rufus Wainwright, Hoffmaestro ja Miley Cyrus Suomeen

11.12.2013 14:01

Seitsemän studioalbumia julkaissut laulaja-lauluntekijä Rufus Wainwright saapuu Suomeen. Ensimmäisen kokoelmalevynsä Vibrate helmikuun lopussa julkaiseva Wainwright esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla maanantaina 14. maaliskuuta.

Brittitähti Robbie Williamsin tuoreella Swings Both Ways -levyllä vierailevaa Rufus Wainwrightia on pidetty yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hän on folk-laulajien Loudon Wainwright III:n ja Kate McGarriglen poika sekä laulaja Martha Wainwrightin veli.

Vuonna 2009 Wainwright oli Grammy-ehdokkaana Rufus Does Judy At Carnegie Hall -levyllä, jolla hän versioi Judy Garlandin musiikkia New Yorkin maineikkaassa Carnegie Hall -konserttisalissa.

Kulttuuritalon konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 13. joulukuuta.

Skata, reggaeta, countrya ja funkia yhdistelevä ruotsalaisbändi Hoffmaestro saapuu klubikeikalle Helsinkiin. Yhtye esiintyy Tavastialla lauantaina 8. maaliskuuta, liput tulevat myyntiin Rufus Wainwright -lippujen tavoin tulevana perjantaina.

Hoffmaestroa on verrattu usein muun muassa Gogol Bordelloon ja Manu Chaoon.


Kuten sosiaalisessa mediassa olemme syksyn aikana huomioineet, poppari Miley Cyrus on esillä nykyään hyvin monessa paikassa.

Laulaja on ensi kesänä esillä myös Suomessa. Cyrus esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 1. kesäkuuta. Bangerz World Tour -kiertueen Helsingin-pysähdyksen liput tulevat myyntiin 16. joulukuuta.

Lisää luettavaa