Ruuhkahelvetti, myrsky, peruttuja keikkoja – viikonloppuna nähtiin taas festarikaaos

13.5.2019 09:10

Tuntuuko se vain siltä, vai ovatko uutiset pieleen menneistä rockfestivaaleista yleistyneet viime aikoina? Pahamaineinen Fyre-festari oli luku sinänsä, ja tänä vuonna on ihmetelty sivusta esimerkiksi Woodstock-tapahtuman vastoinkäymisiä. Listan jatkoksi nousee nyt viime viikonloppuna Pohjois-Carolinassa järjestetty Epicenter-festivaali, jossa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita liiaksi asti.

Tai no, ehkä pikemminkin vauhdin puute harmitti monia festarivieraita. Consequence of Sound uutisoi, että tapahtuman yhteydessä nähtiin suorastaan brutaaleja ruuhkia. WRAL-kanavan uutisryhmän haastattelema festivaalivieras kertoi jonottaneensa autossa neljän tunnin ajan päästäkseen tapahtumaan mutta lopulta luovuttaneensa, kun automassa ei vain liikkunut. Tämä saattoi olla viisas siirto, sillä pahempaa oli luvassa festivaalipäivän päätteeksi, kun autoilijat yrittivät päästä kotiin – kuvat pimeän yön hallitsemattomasta liikennekaaoksesta ovat kylmäävää nähtävää. Twitterissä näkyi jopa videopätkiä, joissa humalainen festivaalikävijä yritti toimia liikennepoliisina ja saada tilanteeseen jotain tolkkua. Jotkut joutuivat odottamaan sumpun purkautumista aamuyöhön saakka.

Festivaalin ongelmat eivät suinkaan jääneet puutteellisiin liikennejärjestelyihin, vaan lauantaina tiedotettiin äärimmäisten sääolojen pakottavan tapahtumajärjestäjät evakuoimaan yleisön turvallisempiin oloihin, jotta kenenkään henki ei vaarantuisi. Tälle eivät järjestäjät tietenkään mahtaneet mitään, mutta tilanne ei varmasti ilahduttanut katsojia, jotka joutuivat jälleen autokaaokseen ja missasivat muun muassa suunnitellut Toolin ja Judas Priestin keikat.

Kaiken hyvän lisäksi festareille myytiin viime hetken lippuja vaivaisella dollarilla kappale – mikä epäilemättä kiukutti niitä, jotka olivat maksaneet yli satakertaisen summan ennakkoon. Raakaa peliä festivaaleilla, toivottavasti Suomessa vältytään kesällä tällaisilta!

Lisää luettavaa