Sammy Hagar heitti pyyhkeen kehään Van Halenin yhteenpaluun suhteen – ”He eivät selvästi halua olla ystäviä”

Aiemmin reunionista toiveikkaasti puhuneen Hagarin kellossa on nykyään aivan toinen ääni.
2.11.2017 09:28

David Lee Rothin saappaisiin vuonna 1985 hypännyt Sammy Hagar on viime aikoina ollut suhteellisen optimistinen ja toiveikas jonkinlaisen yhteenpaluun suhteen. Hagar on ollut jopa valmis jakamaan lavan David Lee Rothin kanssa tarjotakseen faneille parhaan mahdollisen ja autenttisen Van Halen -kokemuksen.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jopa Hagar on luopunut toiveesta ja heittää pyyhkeen kehään. Trunk Nation -radio-ohjelman vieraana käynyt Hagar sanoo, etteivät Van Halenin veljekset ole olleet minkäänlaisissa yhteydenpidossa hänen eikä entisen basistin Michael Anthonyn kanssa, mitä hän pitää selvänä viestinä siitä, ettei reunion ole mahdollinen.

”Moni kysyy minulta, mitä Van Halenille kuuluu? Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, koska en ole kuullut niistä kavereista mitään. Minulle viesti tuli varsin selväksi, kun he eivät edes onnitelleet kun täytin 70. Mielestäni se on aika iso juttu, varsinkin näinä aikoina kun niin moni on poistunut keskuudestamme. Esimerkiksi Tom Petty kuoli juuri edellisellä viikolla ja hän oli mielestäni varsin nuori mies. Joten tuntui oudolta, etteivät he vaivautuneet edes onnittelemaan kohteliaisuudesta”, Hagar harmittelee.

Hagar pitää myös todella outona – ja viestinä siitä, etteivät Van Halenit halua reunionia – että Eddie tai Alex eivät osoittaneet Michael Anthonylle surunvalitteluja, kun tämän kaksiviikkoinen lapsenlapsi menehtyi sydänsairauteen.

”Jopa Dave [Lee Roth] lähetti osanottonsa ja, no, hän ei ole mikään maailman mukavin heppu. Mutta hänellä oli silti sen verran säädyllisyyttä.”

”En tiedä, mikä niitä veljeksiä vaivaa. Minusta se kertoo vain sen, että se on ohi. He eivät selvästi halua olla ystäviä ja jos he eivät halua olla ystäviä, sitten reunionia ei todellakaan tule. Koska muuten me tekisimme sen vain rahan vuoksi. Toki tekisin sen mielelläni fanien vuoksi, mutta mistä tahansa muusta syystä… Ei kiitos. Meidän täytyy olla ensin ystäviä ennen kuin voimme tehdä minkäänlaista bisnestä keskenämme. Minulle tämä on kuitenkin viimeinen naula arkkuun.”

Lisää luettavaa