Kuinka sujuu Van Halenilta ehta Led Zeppelin -klassikko? Vuonna 1985 keikkayleisö sai mielenkiintoista ihmeteltävää

11.5.2017 07:25

Tästä hetkestä alkoi aivan uusi luku Van Halenin historiassa. Orkesterin maineikas 1984-albumi oli valtava menestys, mutta sen jälkimainingeissa bändi hajosi, kun laulaja David Lee Roth lähti eri suuntaan kuin muut jäsenet. Yhtye etsi uutta keulakuvaa, ja hätiin löydettiin soolouraa siihen asti luonut Sammy Hagar. Loppu onkin historiaa.

Tällä klipillä osapuolet esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä. Esiintymispaikkana on Farm Aid -hyväntekeväisyyskonsertti, ja ohjelmanumerona Led Zeppelinin ikoninen Rock and Roll – ja sehän lähtee kuin tykin suusta. Katso ja kuuntele alta:

Lisää luettavaa