Sara juhlii 15-vuotiasta menestysalbumiaan kiertueella sekä vinyylijulkaisulla – ”Meille todella tärkeä levy”

Veden äärelle ilmestyi 2008.
25.1.2023 11:01

Vaihtoehtorockyhtye Saran Veden äärelle -menestyslevy ilmestyi vuonna 2008. 15-vuotiasta albumia juhlistetaan keväällä kiertueella, jonka setti rakennetaan levyn ympärille. Huhtikuun 22. Oulusta alkavalla ja 20.5. Hämeenlinnaan päättyvällä kiertueella soitetaan myös laajalti materiaalia Kaskisissa vuonna 1995 perustetun yhtyeen koko uran varrelta.

Veden äärelle on meille todella tärkeä levy ja nosti aikanaan bändin uudelle tasolle. Rauhan aika sai Emma-ehdokkuuden, oltiin isolla levy-yhtiöllä, biisit soi radiossa ja silloin tuntui, että kaikki on menossa juuri oikeaan suuntaan. Sanoisin silti, että bändi on nykyään paljon tiukempi livenä ja varmasti myös Veden äärelle -albumin kappaleet soivat isommin ja jylhemmin kuin koskaan aikaisemmin”, Saran laulaja-kitaristi Joa Korhonen kertoo.

Juhlavuoden kunniaksi albumista julkaistaan myös ensimmäistä kertaa vinyylipainos. Maaliskuun 31. päivä julkaistavasta vinyylistä vastaa Backstage Rock Shop.

”Kyseessä on ensimmäinen kerta kun vanhasta albumista tehdään uudelleenjulkaisu niin on mielenkiintoista nähdä, miten se otetaan vastaan. Vinyyliä on kyllä toivottu paljon vuosien varrella ja sitä on myös pitkään suunniteltu toteutettavan. Nyt se onneksi toteutuu yhdessä Backstage Rock Shopin kanssa. Levyn upeat kannet pääsevät oikeuksiinsa isommassa koossa”, bändi kommentoi juhlajulkaisua.

Liput juhlakiertueelle tulevat myyntiin maanantaina 30. tammikuuta. Kiertueaikataulu näyttää seuraavalta:

La 22.4. Oulu, Kantakrouvi
Pe 28.4. Vaasa, Ritz
La 29.4. Rauma, Brummi
Pe 5.5. Jyväskylä, Lutakko
La 6.5. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
To 11.5. Tampere, G Livelab
Pe 12.5. Helsinki, G Livelab
La 13.5. Lahti, Torvi
Pe 19.5. Turku, Teatro Logomo
La 20.5. Hämeenlinna, Suisto

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa