Seattlessa toimii radiokanava, jonka soittolista koostuu tasan yhdestä kappaleesta – eikä se todellakaan ole Donald Trumpin mieleen

28.1.2017 19:40

Yhdysvaltain tuoreen presidentin, kiinteistöpohatta Donald Trumpin virkakausi on alkanut melko värikkäissä merkeissä. Kuten olemme viime aikoina saaneet huomata, miehen vastustajat eivät suinkaan ole lannistuneet kokemansa vääryyden edessä ja jääneet sohviensa perukoille mutisemaan itsekseen, vaan ottaneet ohjat käsiinsä niin lukemattomien protestien, kuin moninaisten muidenkin tempausten muodossa. Tätä jatkumoa edustanee melko hyvin myös tämä, Consequence of Soundin uutinen seattlelaisesta piraattiradioasemasta, jonka soittolista koostuu yhdestä ja samasta kappaleesta – YG:n ja Nipsey Husslen Fuck Donald Trumpista.

Radioalan kuulumisia yhteen nivova RadioInsight.com tietää lisäksi kertoa, että useita radiokanavia muun muassa Kentuckyssa, Tennesseessä ja Teksasissa ovat myös päätyneet tehosoittamaan kyseistä kappaletta taajuuksillaan. Tämä ei kuitenkaan ole tapahtunut välttämättä täysin vapaaehtoisesti, vaan kyseessä on ollut pikemminkin laaja Trumpin vastainen hakkerointioperaatio. Aijai.

Laitetaan nyt kuitenkin tämä kohun keskipisteessä oleva biisi tulille – vaikkapa sitten näin orastavan lauantai-alkuillan kunniaksi.

Lisää luettavaa