Selvitys: Ihmiset aikovat osallistua keikoille heti kun rajoitukset sen sallivat, striimikeikoista ollaan valmiita maksamaan

Nopeasti yleistyneet striimikeikat ovat löytäneet yleisönsä. Samalla ihmiset odottavat rajoitusten purkua, jotta pääsevät jälleen keikoille.
15.5.2020 09:51

Pop Median musiikkilehdet Rumba, Soundi ja Inferno selvittivät suomalaisten kuluttajien kiinnostusta striimattuihin konsertteihin ja osallistumishalukkuutta livetapahtumiin koronapandemian aikana ja sen jälkeen.

Vastauksia kerättiin viikon ajan ja niitä saatiin 1163. Koska vastauksia kerättiin mainittujen musiikkilehtien sivuilla, voidaan olettaa, että suuri osa vastaajista on näiden lehtien kohderyhmää ja musiikin suurkuluttajia.

Vastaajista peräti 37 prosenttia kertoi, että poikkeusolosuhteet ovat lisänneet musiikin kulutusta. Tilanteen normalisoitumista ja rajoitusten purkua odotellaan kuitenkin jo: 62,7 prosenttia vastaajista aikoo osallistua livetapahtumaan heti rajoitusten niin salliessa, kunhan turvaväleistä ja hygieniasta on huolehdittu asian mukaisesti. 40,4 prosenttia vastaajista olisi valmis osallistumaan elokuussa yli 500 henkilön konserttiin, mikäli sen kokoisia tapahtumia saisi järjestää.

Nopeasti yleistyneille striimatuille keikoille löytyy kysyntää: 53,8 prosenttia vastaajista on katsonut sellaisen viimeisen viikon aikana, 68,5 prosenttia vastaajista on katsonut useita striimikeikkoja kuukauden sisällä. Tieto striimikeikoista löytyy yleisimmin sosiaalisesta mediasta (51,7 %) ja suoraan artistin omista kanavista (32,7 %).

84,4 prosenttia vastaajista olisi valmiita maksamaan striimikeikoista. Sopivimpana hintana enemmistö heistä pitää 6–10 euroa. Kaikista vastaajista 38,6 prosenttia on jo maksanut striimikeikoista ja heistä 80,9 prosenttia piti maksutapahtumaa helppona. Mieluisimpana maksutapana puolet vastaajista pitää verkkopankkia.

Kotimaiset artistit kiinnostavat ulkomaisten artistien striimikeikkoja enemmän. Konsertti halutaan nähdä normaalista poikkeavassa ympäristössä ja sen kylkeen toivotaan muuta sisältöä, kuten haastattelua.

Lisäksi kysyttiin, minkä kotimaisen ja ulkomaisen artistin striimatun keikan vastaaja haluaisi nähdä. Toivotuimpien kotimaisten artistien viiden kärki oli järjestyksessä Happoradio, Antti Ketonen, Nightwish, Amorphis ja Stam1na.

Vähintään prosentin äänistä saivat Apulanta, Lauri Tähkä, CMX, J. Karjalainen, Kaija Koo, Antti Tuisku, Tehosekoitin, Neljä Ruusua, Anssi Kela, Mokoma, Ruusut, Turmion Kätilöt, Michael Monroe, Olavi Uusivirta, Oranssi Pazuzu, Pariisin Kevät, Bodom After Midnight ja Viikate.

Ulkomaisista artisteista erottuivat Rammstein ja Iron Maiden.

Lisää luettavaa