Sepulturan monsterirumpali Eloy Casagrande mursi jalkansa kesken keikan – jää sivuun kiertueelta

5.4.2022 09:34

Aijai, tämä ei kuulosta hyvältä. Soundinkin lukijat armottomilla soittovideoillaan hurmannut Eloy Casagrande tiedottaa jättäytyvänsä sivuun Sepulturan jenkkikiertueelta onnettomuuden vuoksi. Casagrande mursi El Pasossa jalkansa eikä kykene vähään aikaan soittohommiin. Asiasta kertoo muun muassa Blabbermouth.

”Putosin lavalta eilen kesken El Pason -keikan, jolloin sääriluuni ja pohjeluuni murtuivat. Palaan Brasiliaan toipumaan. Nähdään pian! Kiertue jatkuu, mutta ilman minua. Lisätietoja julkaistaan pian”, Casagrande tiedotti sosiaalisen median päivityksessään. Mukaan rumpali oli lisännyt röntgenkuvan jalastaan.

Onneton tapaus, joka langettaa varjon myös Sepulturan Suomen-keikan ylle. Yhtye on tarkoitus nähdä kesällä Nummirockissa, mutta näillä tiedoilla Casagrande saattaa olla pitkäänkin sivussa. Mielenkiintoista nähdä, kenet Sepultura pestaa vakituisen rumpalinsa tuuraajaksi – siinä on isot saappaat täytettävänä.

Lisää luettavaa