Seuraavaksi Bruce Dickinson muistelee, kuinka palveluun pettyneenä päätyi vaatimaan rahojaan takaisin saksalaiselta prostituoidulta

14.7.2016 17:30

Monty Python: Almost the Truth (Lawyer’s Cut) -dokumenttia varten nauhoitettu pätkä Iron Maiden -vokalisti Bruce Dickinsonista muistelemassa kertaa, jolloin mies päätyi vaatimaan rahojaan takaisin saksalaiselta prostituoidulta, on kerrassaan riemastuttavaa kuultavaa. Lentämisen, laulamisen, luennoinnin ja miekkailun ohessa miehellä tuntuisi riittävän lahjoja myös neuvottelijan hommiin, vaikkakaan lopputulos ei tällä kertaa hänen osaltaan aivan nappiin mennytkään.

Dickinsonin ja Dizzy-nimisen toverinsa vierailu hampurilaisella punaisten lyhtyjen alueella nimittäin jäi ennen kaikkea puhumisen asteelle, sen varsinaisen palvelun vastaanottamisen sijaan. Tämähän ei tarkan markan miehenä Dickinsonin pirtaan oikein istunut, joten kaksikko päätti lampsia paikalliselle poliisiasemalle rekisteröimään valituksen ”ylihintaisesta käsihoidosta”. Lopulta rahat olisi kuin olisikin ollut mahdollista saada takaisin, mutta tässä vaiheessa Dickinson päätyi – kenties kaikkien asianosaisten parhaaksi – jättämään asian sikseen. Mies sanookin filmillä, että tämän kokemuksen jäljiltä on aivan turha odottaa hänen enää koskaan maksavan seksuaalisista palveluista yhtään kenellekään.

Annetaan miehen itsensä kertoa Hampurin seikkailuistaan tarkemmin:

Lisää luettavaa