Sielun veljiltä neljä livelevyä

25.9.2008 15:13

Ismo Alangon johtama Sielun veljet teki komeaa jälkeä suomalaisella rockkentällä aikavälillä 1982-92. Yhtye tunnettiin levytyksiensä ohella raivokkaana livebändinä ja nyt orkesterilta julkaistaankin neljän livelevyn sarja nimeltään Sielun veljet kansan parissa. 

Kansan parissa -sarjaa varten on kerätty aineistoa lukuisista eri lähteistä ja käyty läpi toistasataa keikkataltiointia. Sarjan jokaisen osan bookleteista löytyvät Jukka Orman kirjoittamat perusteelliset kuvaukset bändin kyseisestä aikakaudesta, tyylisuunnasta ja ohjelmistosta. Orma myös vastaa levyjen soundimaailmasta, sillä hän masteroinut kaikki julkaistavat keikkataltioinnit.

Lokakuun puolivälissä ilmestyvä ensimmäinen osa on taltioitu Jyväskylän Ilokivessä ja se sisältää paljon Suomi-Finland -albumille (1988) tehtyjä biisejä. Toinen osa ilmestyy 19.11., kolmas 22.1. ja neljäs 19.2.

Sielun Veljet

Lisää luettavaa