Soundi-klubit alkavat G Livelabissa – Esiintyjinä The Hearing ja Radiopuhelimet

The Hearing, Peura, Radiopuhelimet ja Lapinpolthajat ovat vuoden ensimmäisten Soundi-klubien esiintyjät.

Soundi-klubeja on jälleen tulossa pitkän tauon jälkeen – ja sehän on sikälikin paikallaan, että vuonna 2020 Soundi täyttää 45 vuotta! Soundi-klubien tapahtumapaikkana on tällä kertaa Tampereen upea uutuusklubi G Livelab, ja alkuvuodelle on sovittu kolme klubi-iltaa. Jokaisena iltana on luvassa timanttista livemusiikkia sekä keikkaa edeltävä artistihaastattelu.

Ensimmäinen Soundi-klubi soi 10. tammikuuta, jolloin lavalle nousee juuri upean Demian-albumin julkaissut The Hearing. Artistinimen takaa löytyy superlahjakas Ringa Manner, jonka monet tuntevat myös Ruusujen ja Pintandwefallin riveistä. Illan avaa äskettäin vahvatunnelmaisen debyyttialbuminsa julkaissut Peura. Lisätietoja kannattaa kuikuilla illan Facebook-eventistä.

Helmikuun Soundi-klubi soi kovaäänisempänä, sillä silloin lavan valtaa Radiopuhelimet. Päivämäärä on 26.2. ja keikka toimii Radiopuhelimien levyjulkkarikeikkana. Illan avaa maan kovimpiin punknimiin kuuluva Lapinpolthajat.

Vuoden kolmas Soundi-klubi soi 27.3. ja sen illan erittäin kiinnostava esiintyjä julkistetaan pian.

Tampereen G Livelabin vuosi 2020 näyttää muutenkin kiinnostavalta, sillä klubi julkisti juuri yli 70 konserttia – joukossaan jazzia, folkia, poppia, iskelmää ja vaikka mitä. Koko lista ja paljon muuta tarpeellista tietoa löytyy G Livelab Tampereen kotisivuilta.