Soundin perustaja Jukka ”Waldemar” Wallenius on kuollut

Mikko Meriläinen

Soundi-lehden perustaja Jukka ”Waldemar” Wallenius on kuollut. Walleniuksen lähipiiri on vahvistanut toimitukselle suru-uutisen. Hän oli 73-vuotias.

Wallenius oli todellinen suomalaisen musiikkijournalismin suuruus. Melody Makeristä nuorena miehenä innostunut toimittaja kirjoitti musiikista lähes koko työuransa ja perusti Soundin lisäksi neljä muutakin musiikkilehteä. Ensimmäinen näistä oli vuonna 1968 perustettu Blues News, joka on myös yksi maailman vanhimpia edelleen ilmestyviä bluesin erikoislehtiä. Vuonna 1971 Wallenius perusti ensimmäisen suomalaisen rocklehden Musan. Soundi perustettiin vuonna 1975, kun Wallenius ja Pekka Markkula riitaantuivat Musan kustantajan kanssa. Wallenius oli lehden ensimmäinen päätoimittaja, kunnes Timo Kanerva otti pestin hoitaakseen noin puolen vuoden kuluttua.

1980-luvun alussa Wallenius julkaisi muutaman numeron Fanzine-lehteä. Viimeinen Walleniuksen perustama musiikkilehti oli Wanha ja Uusi Musa eli WUM 1990-luvun alussa. Laaja-alaisesti musiikkia käsitellyt lehti päätyi lama-aikana talousvaikeuksiin ja lopetettiin. Lehtien lisäksi Wallenius työskenteli radiotoimittajana.

Wallenius kirjoitti Soundiin 1980-luvun loppuun saakka. Musiikkitoimittajan uransa jälkeen Wallenius työskenteli muun muassa eduskunta-avustajana sekä ekologisen Elonkehä-lehden toimittajana. Hän oli aivan viime aikoihin saakka aktiivinen sosiaalisessa mediassa kirjoittaen tiiviiseen tahtiin humanismia, tasa-arvoa ja heikompien tukemista kannattavia päivityksiä.

Mikko Mattlar jututti Walleniusta vuonna 2018 70-vuotishaastatteluun. Tuon artikkelin päätteeksi Wallenius paljasti, mikä hänestä on maailmankaikkeuden paras julkaisu: Sam Cooken Shake / A Change Is Gonna Come -single. Laitetaan se siis soimaan tässä hienon miehen muistoksi.

Kiitos kaikesta, Waldemar, ja hyvää matkaa.