Suburban Triben kahdeksas huhtikuussa

25.2.2010 15:09

Helsinkiläisyhtye Suburban Tribe julkaisee Now And Ever After -studioalbuminsa 21. huhtikuuta. Pitkäsoittoa on saatu odottaa, sillä orkesteri on viettänyt jo pitkään hiljaiseloa. 

Melodisena metalliyhtyeenä viime vuosina tunnettu viisikko palaa nyt kehiin niin sanotusti "rockimpana". Kuultavissa on paljon samoja tunnuselementtejä kuin bändin omaa nimeä kantaneessa albumissa vuodelta 2001.

Tulevan albumin nimibiisiin voi tutustua yhtyeen MySpace-sivulla.

– Biisissä on jotain piilevää taikaa ja matkan varrella se ehti kiehtoa jokaista yhtyeen jäsentä. Se herätti uteliaisuutta ja jotenkin se johdatteli itse itsensä lopulliseen muotoonsa. Viimeistään sitten, kun Tuomen Ville lauloi biisin läpi, kaikille oli selvää, että tässä on jotain todellista imua. Kappaleessa asiat loksahtivat rennosti ja luonnollisesti kohdalleen.

Suburban Tribe soittaa levyn julkaisukeikan Helsingin Tavastialla perjantaina 23.4.

Lisää luettavaa