Kotimaisen musiikkialan moniottelija Vasilij ”Gugi” Kokljuschkin on kuollut 77-vuotiaana. Asiasta kerrotaan Back to the Sixties -yhdistyksen Facebook-sivulla. ”Suru-uutinen, Gugi Kokljuschkin on menehtynyt sairauden murtamana. Syvä osanottomme ja voimia omaisille”, päivityksessä kerrotaan. Asian vahvisti Ylelle edesmenneen veli Peter Kokljuschkin.
Kokljuschkin aloitti uransa musiikin parissa 1960-luvulla Topmost-yhtyeessä. 1970-luvulla hän siirtyi levy-yhtiömieheksi, ja tässä ominaisuudessa hän vaikutti monen suomalaisen artistin uraan. Kenties parhaiten hänet muistetaan Suomen Universal Music Oy:n toimitusjohtajana ja myöhemmin hallituksen puheenjohtajana.
Vuonna 2006 Kokljuschkinille myönnettiin Musiikki & Media -tapahtuman erikoispalkinto elämäntyöstä suomalaisen musiikin hyväksi, ja vuonna 2009 hänet palkittiin Emma-gaalassa Kultaisella Emma-palkinnolla. Tasavallan presidentti myönsi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimen vuonna 2012.
Kokljuschkin aloitti artistina soolouran vasta vanhemmalla iällä. Hänen ensimmäinen soololevynsä Isot opit elämän julkaistiin huhtikuussa 2014, ja toinen albumi Mies joka kotiin sut vie ilmestyi huhtikuussa 2017.