Suomalaista taitoa USA:n listan kärjessä

30.8.2012 14:28

Vuoteen 2009 asti The Crash -yhtyettä liidannut Teemu Brunila on ollut tekemässä Never Again -kappaletta R&B -artisti Trey Songzin tuoreelle Chapter V -albumille.

Chapter V on nyt noussut Yhdysvaltojen Billboard Top 200 -listan kärkeen – ja tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen biisintekijä on Pohjois-Amerikassa listaykkösenä.

Britanniassa nykyään asuvan Brunilan teoksia on aikaisemmin julkaistu muun muassa JLS:n ja Pixie Lottin albumeilla. Brunila on kirjoittanut musiikkia myös muun muassa Anna Abreulle ja Jenni Vartiaiselle.

Kuuntele Never Again täällä.

Lisää luettavaa