Suomi, maailman onnellisin maa? Tuomari Nurmio ei ajatusta purematta niele, mikä kuuluu uudella singlellä

14.5.2021 13:46

Suomi on Maailman onnellisuusraportin mukaan jo neljättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Hieno homma, mutta vähän kulmia kohotellen tämä tieto on otettu Suomessa vastaan. Ei tarvitse meinaan montaa sekuntia seurata sosiaalisen median keskusteluja tai lukea uutisten kommenttiketjuja, kun alkaa ajatella, että jos tällaista on onnellisuus, millaista tykitystä se onnettomuus mahtaa sitten olla.

Jotain tämänkaltaista lienee käynyt myös Tuomari Nurmion mielessä, kun mies on aihetta pähkäillyt. Nurmio ottaa onnellisuusasiaan kantaa uudella singlellä Maailman onnellisin kansa, joka merkitsee Handelle myös paluuta iskelmällisen soundin pariin. Irwin Goodmanin, Kari Tapion ja sellaisten henki leijuu laulussa vahvasti läsnä.

Single enteilee 11. kesäkuuta julkaistavaa samannimistä albumia. Nurmio täytti hiljattain 70 vuotta, mutta vieläkään ei mies tunne houkutusta jäädä eläkkeelle: ”Oli helpompaa tehdä nämä biisit kuin jättää tekemättä. Yritin olla kirjoittamatta lauluja, mutta se ei vaan onnistunut”, Hande kirjoittaa levy-yhtiön tiedotteessa. Hyvä näin!

Lisää luettavaa