Surullinen uutinen: maamme kovimpiin rockbändeihin luettava Speedtrap lopettaa uransa

8.2.2017 09:00

Tämäpä on harmillista. Kymmenen vuoden ajan toiminut ja kaksi mainiota levyä julkaissut speed metal -yhtye Speedtrap ilmoittaa Facebookissa lopettavansa.

”Viimeisen vuoden aikana monet ovat kysyneet, näkyisikö meitä kiertueella tai festareilla, mutta valitettavasti ilman pysyvää kokoonpanoa emme ole pystyneet keikkailemaan. Keskusteltuamme yhtyeen tulevaisuudesta päätimme, että nyt voisi olla hyvä aika keskittyä johonkin muuhun”, bändi kirjoittaa tiedoksiannossaan. Lue koko viesti alempaa.

Kun Suomeen alkoi pari vuotta sitten ilmaantua 1980-luvun heavysoundeille kumartavia bändejä, Speedtrap oli Rangerin ja Lost Societyn tavoin yksi ilmiön vakuuttavimmista nimistä. Yhtyeen esikoisalbumi Powerdose (2013) oli vastaanpanemattoman väkevä paketti turbovauhdilla etenevää pikametallia Motörheadin ja Diamond Headin tapaan, ja Straight Shooter -kakkoslevyllä (2015) ulosanti hioutui hieman monipuolisemmaksi. Kolmannen albumin suhteen oli kovat odotukset.

Eipä voi muuta sanoa kuin että kiitos kaikesta ja menestystä jatkoon. Toivottavasti tämä ei enteile laajempaa uuvahtamista tässä skenessä, tämän vanhan koulukunnan opeilla etenevät bändit ovat olleet tervetullut piristysruiske suomalaiselle raskaalle rockille.

Lisää luettavaa