Suunniteltu Amy Winehouse -hologrammikiertue vaikeuksissa ”ainutkertaisten haasteiden” vuoksi

21.2.2019 11:31

Voi voi sentään. Rolling Stone uutisoi, että suunniteltu Amy Winehouse -hologrammikiertue on jouduttu siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Syyksi muutokselle kerrotaan ”ainutkertaiset haasteet ja arkaluontoisuudet” (”some unique challenges and sensitivities”).

”Laitamme kiertuesuunnitelmat jäihin siksi aikaa, kunnes selvitämme parhaan tuotantotavan, jolla voisimme tehdä kunniaa Amyn perinnölle korkeimpien laatuvaatimusten mukaisesti”, BASE Hologram -yhtiö kertoo Rolling Stonen mukaan.

Kiertue oli määrä järjestää tämän vuoden lopulla. Osa sen tuotoista oli määrä lahjoittaa nuoria päihderiippuvaisia auttavalle Amy Winehouse -säätiölle. Winehousesta on suunnitteilla myös elämäkertaelokuva – kukaties hologrammihommat tulevat uudelleen ajankohtaisiksi sen myötä.

Lisää luettavaa