”Suurin pelkoni oli, että Madonna vie hänet” – Dave Grohlin äiti suhtautui melko hyvin poikansa Nirvanan myötä tulleeseen rocktähteyteen

Dave Grohlin Virginia-äiti on julkaissut kirjan, johon hän on haastatellut useita muita muusikkolasten äitejä. Virginia työsti kirjaa kaksi kaksi vuotta ja haastatteli sitä varten muun muassa R.E.M.-yhtyeen Michael Stipen, Amy Winehousen ja Beastie Boysin Mike D:n äitejä.

Virginia Grohl kertoo The Guardian -lehden tuoreessa haastattelussa, etteivät rokkarin urasta haaveilevien lasten vanhemmat ole huolissaan, kun jälkikasvunsa bändit ajavat kaupungista toiseen risalla pakettiautolla, elävät hot dog -dieetillä ja taskujen pohjilla on vain pikkuhiluja. Vanhemmat huolestuvat vasta silloin, kun bändit ottavat seuraavan askeleen ja raha sekä menestys alkavat virrata.

Virginia itse ei sanojensa mukaan ollut kuitenkaan huolissaan Davesta edes silloin, kun Nirvana nousi suosionsa huipulle ja teki ohiolaisnuorukaisesta rocktähden. Virginia kertoo tienneensä poikansa pilvenpolttelutavoista eikä se häirinnyt häntä. Hän myös sanoo tienneensä, ettei poikansa sekaantuisi kovempiin aineisiin, koska Dave tietää itse olevansa liian hyperaktiivinen persoona kokaiinia tai heroiinia kokeillakseen, joten ei siksi menettänyt asian vuoksi yöuniaan.

Huumeet ja rock ’n’ roll eivät siis huolestuttaneet, mutta sitä kolmatta asiaa Virginia myöntää murehtineensa.

– Naisista minä olin huolissani. En oikein tiedä miten sanoisin tämä, koska asia on niin nolo… Mutta suurin pelkoni oli, että Madonna vie hänet, Virginia nauraa.

Virginia myös sanoo tienneensä Daven selviävän Nirvanan traagisesta lopusta, vaikka Kurt Cobainin kuolema surullinen tapaus olikin.

– Se oli sokki, mutta en ollut kuitenkaan kovin yllättynyt. Asiat eivät olleet kovin hyvin ja oli muutamia aiempia tapauksia… Olin minä huolissani, koska Dave menetti ystävän ja uran kammottavalla tavalla. Mutta en koskaan ajatellut, että hän lannistuisi kokonaan. Dave on niin positiivinen persoona ja hän ihan hehkuu hyviä asioita.

Dave Grohlia tituleerataankin usein maailman mukavimmaksi rokkariksi ja hänen äitinsä on tästä erityisen ylpeä. Virginia kertookin kirjaansa varten haastattelemiensa äitien yleisesti ottaen arvostavan hyvyyttä ja anteliaisuutta enemmän kuin mainetta, mammonaa ja kultalevyjä. Virginia toteaa olevansa tänä päivänä huolissaan ainoastaan siitä, nukkuuko Dave tarpeeksi.