Taas tulee tiukkaa mashupia – Peter Gabrielin ihana Sledgehammer naitettiin yllättävän biisivalinnan kanssa

19.3.2020 12:28

DJ Cummerbund jatkaa asiallisten mashupien tehtailemista. Keskenään erityylisiä kappaleita yllättävän toimiviksi kokonaisuuksiksi yhdistelevä veijari on keksinyt tällä kertaa kokeilla, mitä seuraa, jos Peter Gabrielin Sledgehammer-klassikon yhdistää R&B-tähti Lizzon Good As Hell -hitin kanssa. Kyllähän tuossa alkaa jalka naputtaa tahtia, kun lopputulosta kuuntelee. Hyvä!

Peter Gabriel on viime vuosina keskittynyt enemmän aktivismiin kuin levyjen tekemiseen. Miehen viimeisin studioalbumi New Blood julkaistiin vuonna 2011. Muuten 2010-luvulla Gabriel on kampanjoinut milloin Syyrian sisällissodan lopettamisen, milloin Hong Kongin protestiliikkeen puolesta. Hän sävelsi myös yhden kappaleen Oliver Stonen ohjaamaan Snowden-elokuvaan (2016).

Lisää luettavaa