”Taisin nähdä sinut, kun olin aivan pieni” – Frances Bean Cobain julkaisi isänsä kuolinpäivänä liikuttavan videon

5.4.2018 14:01

Kurt Cobainin ja Courtney Loven tytär Frances Bean Cobain on aikaisemminkin esitellyt Instagram-kanavallaan laulajan kykyjään, mutta tällä kertaa hän tarjoilee jotain spesiaalia. Frances nimittäin laulaa pätkän itse tekemästään kappaleesta (joka on NME:n mukaan vieläpä hänen ihka ensimmäinen sävellyksensä), ja kappaleen sanoitukset kiinnittävät huomion: Kurt Cobain teki itsemurhan 5.4.1994, eikä Francesin teksteistä tarvitse vetää kovin kummoisia johtopäätöksiä arvatakseen, kenestä ne kertovat.

Kuuntele tuore klippi alapuolelta. Sitten jäämme odottelemaan, aikooko Frances kokeilla siipiään oikeana levyttävänä artistina – aikaisemmin hän on sanonut, ettei moinen ole häntä varten. Julkaisija kyllä varmasti löytyisi, mikäli mieli kääntyisi, ja kyllähän Frances mitä ilmeisimmin laulaa osaa.

Lisää luettavaa