Tampereen G Livelab aloittaa koronapassikokeilun – ”Haluamme parantaa asiakkaidemme turvallisuuden tunnetta”

Passia kysytään lipuntarkastuksen yhteydessä ja sen esittäminen on vapaaehtoista.
18.8.2021 12:54

Tamperelainen musiikkiklubi G Livelab aloittaa koronapassikokeilun syyskauden konserteissaan. Kokeilu toteutetaan yhdessä klubin omistavan Muusikkojen liiton kanssa ja siitä tehdään myös opinnäytetyö.

18. elokuuta alkaen G Livelab Tampereen konserttien lipuntarkastuksen yhteydessä kysytään myös koronapassia. Passin esittäminen on vapaaehtoista. Kokeilun aikana teetetään myös asiakaskysely, jossa kerätään palautetta passin vaikutuksesta asiakkaan turvallisuuden tunteeseen ja haluun käydä konserteissa. Tulokset toimitetaan edunvalvontajärjestön käyttöön.

”Olemme tuottaneet pandemian aikana yli 200 konserttia. Näistä ei ole tietojemme mukaan tullut yhtäkään koronatartuntaa, altistustilanteita on ollut yksi. Ammattimaisesti järjestettyihin konsertteihin on poikkeusaikanakin turvallista osallistua, kun noudattaa annettuja ohjeita. Koronapassikokeilulla haluamme parantaa asiakkaidemme turvallisuuden tunnetta sekä luoda uusia käytäntöjä, joilla kulttuurialaa voidaan nykyistä laajemmin avata”, kommentoi G Livelab Tampereen toimitusjohtaja Annamaija Saarela.

Koronapassin voi näyttää tulosteena, valokuvana tai valtiollisia sovelluksia kuten TousAntiCovidia tai Marvinsextroa käyttäen. Käyttäjät löytävät todistuksen saadusta rokotteesta, sairastetusta koronataudista ja voimassa olevista koronatesteistä Omakanta-palvelusta. Omakantaan kirjaudutaan henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla. Kokeilu ei kohdistu alaikäisiin lapsiin.

G Livelab Tampereen syyskausi alkaa 18.8. Anne-Mari Kivimäen & Lakkautetun kylän konsertilla. Syksyn aikana klubilla esiintyvät muun muassa Pekka Laine & The Enchanted, Radiopuhelimet, Maustetytöt, Risto, Pekko Käppi & K:H:H:L, Vilma Alina, Kyösti Mäkimattila, Laura Moisio, Chisu, Kissa ja The Holy.

Lisää luettavaa