Ruotsin Taalainmaalta lähtöisin oleva Andy and the Rockets, jonka ulosannissa yhdistyvät klassinen rock ’n’ roll ja nykyaikainen soundi, saapuu alkuvuodesta Suomeen. Monipuolinen ruotsalaisen rockin uuden aallon edustaja esiintyy Helsingin On the Rocksissa 19.2.2027. Liput myy Tiketti.
Vuonna 2013 esikoissinglensä Shy Girl julkaissut Andy and the Rockets saa inspiraatiota sellaisilta legendoilta kuin Elvis Presley, Johnny Cash ja The Rolling Stones, mutta yhtyeeseen ovat vaikuttaneet myös muun muassa Guns N’ Roses, Mötley Crüe ja Airbourne. Lopputuloksena on moderni rock-show, jossa on ajoittain viitteitä 1970-luvun tyylistä.
Yhtye on julkaissut neljä albumia, joista viimeisin Casino ilmestyi lokakuussa 2025. Suosituimmat biisit Ghost in this Town, Boom Boom Bang, The Day Our Music Died ja I’ll Be There for You ovat saavuttaneet miljoonia kuuntelukertoja suoratoistopalveluissa.
pe 19.2.2027
Helsinki, On the Rocks
ANDY & THE ROCKETS (SWE)
Liput alk. 25 e Tiketistä (28 e ovelta)
