Tanskalaisen rokkiveteraanin syöpä uusiutui – ”Kaikesta huolimatta mielialani on korkealla”, sanoo Pretty Maids -nokkamies

Ronnie Atkinsin syöpä on edennyt neljänteen asteeseen.
19.10.2020 15:15

Tanskalaisen hard rock -veteraaniyhtye Pretty Maidsin perustajajäsen, nokkamies Ronnie Atkins kertoi viime helmikuussa keuhkosyöpänsä menneen remissiovaiheeseen. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Atkins on nyt kertonut syövän uusiutuneen ja vakavasti.

”Kävin testeissä juuri ennen pääsiäistä, jossa ilmeni, että syöpä on levinnyt ja edennyt neljänteen vaiheeseen”, Atkins kertoo Facebook-sivuillaan julkaistussa tiedotteessa.

”Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: mennä nurkkaan istumaan ja surkuttelemaan kohtaloani (mitä teinkin hetken) tai jatkaa elämistä ja ottaa siitä irti kaikki mitä on otettavissa. Valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen. Ystävieni ja perheeni mahtavalla tuella olen jatkanut musiikin ja lyriikoiden kirjoittamista, sillä minussa on vielä paljon lauluja, jotka haluan ulos systeemistäni. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen pitkää minulta tulee uutta musiikkia, mutta lisää siitä myöhemmin.”

”Haluan kertoa, että juuri nyt voin melko hyvin. Käyn edelleen hoidoissa, pääasiassa immuuniterapiassa. Minulla on joitain pysyviä kipuongelmia ja muita oireita, ja henkisesti minulla on sekä hyviä että huonoja päiviä. Mutta olen osaavissa käsissä hoitojeni suhteen, joten kaikesta huolimatta mielialani on korkealla. En voi muuttaa asiaa vaikka haluaisin, joten pyrin vain elämään parhaimman kykyni mukaan.”

”Lopuksi iso kiitos kaikille, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet minua. Se merkitsee minulle paljon”, Atkins toteaa.

Pretty Maids julkaisi viimeisimmän pitkäsoittonsa Undress Your Madness marraskuussa 2019. Kyseessä on yhtyeen 16. studioalbumi.

Lisää luettavaa