Creamista tuttu Jack Bruce jakoi ajatuksiaan suorasukaiseen tyyliin Classic Rockin vuoden 2008 arkistohaastattelussa. Vuonna 2014 menehtynyt basistisuuruus muisteli artikkelissa pääasiassa törmäilyjään muusikkokollegoidensa kanssa. Yksi näistä oli kitarajumala Jimi Hendrix.
Samassa yhteydessä irtosi tarinaa myös Pink Floydista.
”Tapasin Hendrixin ensimmäistä kertaa kun soitimme keikan Regents Polytechnicissä”, Bruce muisteli. ”Sattumalta Pink Floydin jätkät olivat yleisössä, ja ilmeisesti juuri tuo keikka sai heidät perustamaan Pink Floydin. He kertoivat minulle niin nähtyäni heidät hiljattain. Tiesin että he olivat paikalla, mutta en tiennyt, että olimme vastuussa heidän kimppaan päätymisestään. Oliko se sitten hyvä vai huono juttu, jää kaikkien itse päätettäväksi. Tapasin ajatella, että Pink Floyd on ihmisille, jotka eivät pidä musiikista tai rock’n’rollista”
”No joka tapauksessa, mitä Hendrixiin tulee, olin juomassa tuoppia tien toisella puolella kun sisään asteli hemmo, joka paljastui Jimi Hendrixiksi”, Bruce jatkoi. ”Olimme kuulleet hänestä jo puskaradion kautta. Jimi tuli luokseni ja sanoi: ’Moi. Haluaisin nousta lavalle bändin kanssa.’ Sanoin että se kävi minulle, mutta hänen täytyisi kysyä asiasta vielä Ericiltä ja Gingeriltä. Palasimme keikkapaikalle ja Eric sanoi välittömästi kyllä. Ginger kuitenkin totesi, että ’enpä oikein tiedä.’ Lopulta hän kapusi lauteille, kytki kitaransa bassovahvistimeeni ja räjäytti tajuntamme.”
”Hendrixillä oli positiivinen vaikutus kaikkiin, erityisesti kitaristeihin. Hän tuli New Yorkissa sessioihin joissa teimme White Roomin, ja oli hyvin rohkaiseva biisin suhteen. Hän tuli luokseni ja sanoi: ’Vau, pystyisinpä säveltämään jotain tuollaista.’ Vastasin, että ’Jimi, sinun täytyy tajuta, että luultavasti pöllin sen sinulta.'”